torstai 16. kesäkuuta 2011

12# Sieni

Eläimissä puistattavat rotat, hiiret, kärmekset, lepakot, hämähäkit ja kaikki muut limaiset jutut. Flora-puolella minua puistattaa ylivoimaisesti eniten sienet. Jo käsitteenä se, että jonkun on vallannut sieni, on kamala.

Samassa rapussa asuu oikein kunnon viherpiiperö. Se naiskentelee vain ulkomaalaisten miesten kanssa, ja sillä on neljä kekaraa - kaikki eri miesten kanssa hommattu. Töitä se akka ei tunnu tekevän, vaalien alla jakelee jotain Vihreiden vaalimainoksia jossa ilmeisesti itse tai joku saman sukuniminen on ehdokkaana (mikä on ärsyttävää, vaikka ovessani lukee "Ei mainoksia" niin se ei tunnu häiritsevän Kebab-ravintoloiden ja Vihreiden ehdokkaiden vaalimainosten jakajia). Asia on vielä siedettävä, mutta sitten se on vielä tietenkin joku saakelin kasvissyöjä. Mitä sellainen syö? Jumalauta sieniä. Monta kertaa viikossa! Sienistähän irtoaa kaikkein kauhein haju paistettaessa - en voi olla semmoisessa hajussa enää ollenkaan. Ja se muija paistaa sienipiirasta vähintään pari kertaa viikossa, ja se löyhkää koko rappu koko illan sen jälkeen. Haju tulee kämppään, ja jopa rapun ulkopuolella haistaa, milloin on sienipäivä.

Mulla tulee oikein päänsärky kun ajattelenkin sieniä.

Mulla ei ole mitään lapsuuden traumaa sienistä. Vielä viisi vuotta sitten saatoin pitzaa tehdessäni laittaa siihen herkkusieniä mukaan. Enää ei puhettakaan. En tiedä mikä niissä on tosiaan alkanut niin puistattamaan? Haju siis tietysti, mutta maultaankin se on jotenkin vain semmonen sitkeä, hampaissa narskuva juttu.

Näin futisfanina tulee tietysti seurattua ainakin sivusilmällä jalkapallon Mestareiden liigaa. Englanniksi kisa kulkee nimellä Champions League.

Lapsena tuli pelattua paljon Super Mario Bros-peliä. Vielä nykyäänkin diggaan Super Mariosta ainakin sen verran, että pelaan sitä joskus netissä tylsinä työpäivinä. Siinähän hakataan semmosia laatikoita, joista tulee erilaisia juttuja. Joskus jopa sieni, josta Marion koko muuttuu astetta suuremmaksi. Erivärisen sienen saatuaan voi saada jopa uuden elämän. Sinällänsä kornia, että sienen ulkonäkö muistuttaa kärpässientä.

Jokin aika sitten luin lehdestä eräästä kännikalasta, joka jäi poliisin ratsiassa kiinni. Pollarit olivat sitten kysyneet, mitä on tullut nautittua, ja kaveri siihen että vähän viinaksia ja tehostaakseen niiden vaikutusta oli kietaissut huiviin myös parkkipaikalta löytyneet pari kärpässientä.

Mettissä kun käveleepi, niin sääliksi käy myrskyssä kaatunut puu. Eipä aikaakaan kun jokin lahokas on siihen pesiytynyt ja syövyttää puun pikkuhiljaa tomuksi. Sienirihmasto on jo sanana semmoinen, että sitä voisi käyttää kauhuelokuvan nimenä. Ja miten kukaan haluaa mennä edes sienimetsään!? Voiko suurempaa kidutusta ollakaan? Syksyinen, kolea ja sateinen metsä, pystyn jo aistimaan kanttarellien tuoksun. Tunnustan kaiken, päästäkää mut pois!!

Telkkarissa pyörivät jalkasienimainokset ovat niin kamalia niin ikään. Ne hierovat jalat... hrr!

Asunnot menevät munilleen siinä vaiheessa kun löytyypi hometta, joka vissiin on jonninlainen sienen esiaste? Kysykääpä vaikka siltä riihimäkeläiseltä paksulta juontajapojalta, jolle tuli hieman hintaa maksettavaksi. Tai Don Huonoilta; elämän ja meidän väliin pääsi vähän hometta, nyt siellä kasvaa pieniä sieviä sieniä?

Joten... liittykääpä sienen vastustusrintamaan. Ei enää sieniä Suornen kansalle!

6 kommenttia:

  1. :) Taas naurattaa tämä sienivastaisuutesi :) Ei maar,lapsena inhosin yli kaiken paistettujen sienien hajua.Isä metsästää ja välillä ei tullut muuta saalista kuin muovikassillinen karvarouskuja.Niitä sitten keitettiin ja paistettiin ja säilöttiin.En suostunut edes maistamaan.Kerran äiti oli piilottanut jauhelihamurekkeen joukkoon sieniä ja epäilin outoa ainesosaa,väitti että se on vasikanlihaa se.Näin mua huijattiin.
    Myöhemmin exäni teki joskus sienimuhennosta ja tarjosi sitä ruisleivän päällä,ja se oli hyvää!
    Nyt olen löytänyt itseni sienimetsältä Isännän kanssa viime vuonna,ja meillä on syöty sienikastiketta ja kanttarelleja olen jopa torilta ostanutkin.Ravintolassa saatan ottaa metsästäjänleikkeen.
    Eniten huvitti tuo kauhuleffa Sienirihmasto,onkohan muuten sienikauhuleffaa tehty??Hyvä idea.Ja nyt päässä soi Don Huonot...

    VastaaPoista
  2. Tulipa mullekin mieleen, kun kerran lentokoneessa tarjottiin aamiaispatonki ja vetelin siinä ja mietin, että ei ollenkaan hullumman makuista. Aloin sitten lukemaan tuoteselostusta, ja kuinka ollakaan siinä sanottiin sen olevan sienivoileipä, ja sitten sienen maku tuli tuhatkertaisena esiin. Se kerta on ollut kaikkein lähimpänä, milloin lentokoneessa olen tarvinnut oksennuspussia.

    Porukoillakin on aina välillä sienikastiketta tai vähintäänkin sienisalaattia. Hei hei ruokahalu...

    VastaaPoista
  3. Mut pakotettiin lapsena syömään sienikastiketta ja oksuhan siitä tuli. Aikuisena opein syömään sieniä, kunnes mieheni laittaa niistä ruokaa, niin oksuhan siitä taas tulee. En tajua miten se osaa pilata niinkin yksinkertaisen ruuan kuin sienikastikkeen ??? Sit se heittää kuivattuja sieniä joka ruokaan, YÖKS !!! Olenkin pikku hiljaa nakannut ne kuivatut sienet vessasta alas...Eli koska se ei osaa laittaa sienistä kunnon ruokaa, olen joutunut luopumaan sykyisen ihanista sieniretkistä, jottei meille enempää tule kuivattuja sieniä.

    VastaaPoista
  4. Sienihän ei oikeestaan maistu miltään,sehän kuuluu tähän makukategoriaan "umami".Eli kun on makeaa ja hapanta ja suolaista ja karvasta ja sit on umami.Niitä on muitakin mitkä maistuu samalta,en nyt muista.
    Eli meidän mielipiteen mukaan umami=p*skaa ??!!Vaikkakin hyvin tehty kermassa ja runsaassa sipulissa paisteltu sienikastike on kyl aika hyvää.

    VastaaPoista
  5. Ei sieniä missään muodossa, ennemmin vaikka pesusieniä. Kyllä niissä semmonen kamala maku on, ja jos ei maistu miltään niin miks sitä ees syöpi? Metsästäjän pihvikin täytyy ain skipata sienten takia.

    VastaaPoista
  6. Sieniä, aaaaaaaaaaaaaah! Sienet on jumalaisen hyviä, kun ne tekee OIKEIN :D Siinä se, ne pitää osata valmistaa oikein ja tuoreena (tai suolasienistä sienisalaattia).

    Hiivasieni ja ....sienet on sitten asiat erikseen. Ne voivat jopa haista!

    VastaaPoista